Museoita, kahviloita ja vähän opiskeluakin

Vaikuttaa uskomattomalta, että lähdöstä on kulunut jo reilu kuukausi. Aika on solahtanut ohi kuin huomaamatta, ja elämä alkaa vähitellen asettua uomiinsa. Oikeat opiskelutkin alkoivat viimein ja saksankielisistä luennoista on selvitty enemmän tai vähemmän kunnialla. Kurssivalinnat aiheuttivat päänvaivaa loppuun asti. Tarjolla oli paljon kiinnostavaa, mutta joka kurssin kohdalla jouduin miettimään kielikysymystä: selviäisinkö tästä kurssista saksaksi? Tällä erää päädyin valitsemaan lähinnä luento- ja piirustuskursseja, seminaarityyppisille kursseille uskaltaudun ehkä keväällä. Saksan kuunteleminen sentään sujuu opettajien vaihtelevan paksuisista aksenteista huolimatta, ja kuvien kieli on universaali, joten enköhän saa raavituksi kasaan riittävästi opintopisteitä.

Ensimmäinen koitos oli "Itävaltalainen arkkitehtuuri 1800- ja 1900-luvuilla" -kurssin alustus, joka oli kahden tunnin pikakurssi maan historiaan alkaen 1700-luvun lopulta. Arkkitehtuuri on tietenkin sidoksissa kaikkeen, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, joten historian tuntemus on oleellista, jotta pystyy ymmärtämään rakennustaiteen vivahteita. Suurimmalle osalle osallistujista luento lienee oleen tutun kertausta, mutta minulle se oli todella valaiseva. Jouduin huomaamaan, miten huonosti sitä lopulta tuntee yksittäisten maiden historiaa, ja se vähä, mitä tietää, on sotahistoriaa ja valtioiden rajojen siirtymistä kartalla. Muutamat asiat olivat toki tuttuja koulun historiantunneilta: Hapsburgit, Itävalta-Unkari, ensimmäinen maailmansota, keisarikunnan hajoaminen... Mutta mitäs sitten? Seuraava asia, joka muistuu mieleen on Anschluss, mutta paljon varmasti tapahtui ennen sitä. Miltä näytti sotien välinen aika ja Itävallan ensimmäiset tasavallan vuodet? Millainen oli maan asema kylmän sodan aikana? Luento toimi erinomaisena mielenkiinnon herättäjänä. Haluan tietää lisää! Pitäisiköhän yrittää löytää jokin hyvä opus maan lähihistoriasta...

Wienin teknillinen yliopisto on iso koulu, ja iso on myös arkkitehtuurin laitos. Opiskelijoita on kirjoilla 6000, joista ilmeisesti n. 2000 opiskelee aktiivisesti. Kursseille on tunkua, mikä näkyy esim. piirustuskurssilla. Opiskelijamäärää ei ollut alunperin rajoitettu, mutta opettaja joutui sulkemaan ilmoittautumisen, kun luku ylitti 430. Ryhmä jaettiin kahtia, mutta suurimmassa piirustussalissa oli silti tiivis tunnelma, opiskelijoita istui kolmessa rivissä lehtiöt sylissä. Onneksi opiskelijanumeroni päättyi parittomaan lukuun, joten pääsin osallistumaan heti ensimmäiselle tunnille. Olen viimeksi piirtänyt elävää mallia ensimmäsenä opiskeluvuonna, joten olin innoissani. Nykyään tulee piirrettyä kovin harvoin mitään käsin. Koulutöihin liittyviä pohjapiirustuksia ja julkisivuja työstän lähinnä tietokoneella, ja jostain syystä en ole pitkään aikaan piirtänyt tai maalannut mitään vain omaksi huvikseni. Olen salaa alkanut pelätä, että piirustustaitoni alkaa käyttämättömänä rappeutua. Ensimmäisellä tunnilla oli kuitenkin hauskaa ja olin myös tyytyväinen tuotoksiini. Jospa tämän vuoden aikana oppisin tarttumaan kynään vähän useammin, enkä vain silloin, kun joku käskee.

Lukuvuokauden alkua odotellessa (ja myös sen alettua) olen ehtinyt tutustua Wienin kulttuuritarjontaan. Heti ensimmäisellä viikolla menin ja ostin vuosilipun Kunsthistorisches Museumiin eli taidehistorialliseen museoon. Sen kokoelmat ovat niin laajat, että on turha edes yrittää nähdä kaikkea kerralla. Kun on vuosilippu taskussa, voi mennä katsomaan vaikka yhden taideteoksen kerrallaan, jos huvittaa. Luulen myös, että museo saattaa kiinnostaa Wienissä käymään tulevia sukulaisia ja ystäviä, joten enköhän saa vuoden aikana 32 eurolle vastinetta. Ensivisiitillä kiersin katsomassa eurooppalaisen maalaustaiteen osastot ja jätin egyptiläisen, kreikkalaisen ja roomalaisen taiteen suosiolla myöhempään ajankohtaan.

 Lokakuun 5. päivänä oli mahdollisuus kiertää museoita oikein urakalla. Silloin oli Lange Nacht der Museen eli Museoiden pitkä yö. Tapahtumassa oli mukana 700 museota ympäri maata, niistä 129 Wienissä. Yhdellä lipulla pääsi joka paikkaan, ja aikaa oli 7 tuntia, klo 18-01. Opiskelijalippu (11 euroa) oli halvempi kuin monen kohteen sisäänpääsymaksu, joten museoissa saattoi hyvällä omalla tunnolla käyttää juuri niin paljon aikaa kuin huvitti, ja jos jokin ei ollutkaan hintansa väärti, ei käynti jäänyt harmittamaan. Osan näyttelyistä kiersin kokonaan ja ajatuksen kanssa, joissakin tuli vain käväistyä. Yön kokonaissaldo oli kuusi kohdetta: Albertina-museo, Luonnonhistoriallinen museo, Kansalliskirjasto, Secession (kuvassa), Kuvataideakatemian galleria sekä Wienin kaupunginmuseo. Viimeisen kohdalla alkoi iskeä väsymys ja taideähky, joten käynti jäi pintapuoliseksi. Onneksi sinne voi palata, kun aivot ovat vastaanottavaisemmassa tilassa.

Wien on tunnettu kahvilakulttuuristaan ja tavoitteenani onkin tämän vuoden aikana saada kunnon tuntuma kyseiseen skeneen. Hintataso on Helsinkiin verrattuna kohtuullinen, muttei mitenkään hirmuhalpa, joten jokapäiväistä huvia kahviloissa istuskelusta tuskin tulee. Kaikkia paikallisia erikoiskahveja en ole ehtinyt kokeilla, mutta toistaiseksi suosikkini on Wiener Melange. Miten tämä tumman kahvin ja vaahdotetun maidon sekoitus eroaa cappuccinosta, on vielä arvoitus. Täytynee joskus tilata samassa kahvilassa molemmat samalla kertaa, niin ehkä mysteeri ratkeaa. Kahdesti olen yrittänyt tilata Sacher-kakkua, mutta kyseinen herkku oli molemmilla kerroilla loppu. Luulisi sitä tässä kaupungissa riittävän, joten en aio lannistua. Apfelstrudelia sen sijaan olen päässyt nauttimaan pariinkin otteeseen, ja hyvää oli.